5 kurssikerta

Tie vie vähitellen kohti loppuaan...  Taas yksi ihana nelituntinen takana QGIS:in parissa. Tällä kurssikerralla ei ollut erillistä teoriaosuutta, vaan QGIS avattiin suorilta käsin nenän eteen ja katsoimme yhdessä Artun kanssa vielä muutaman eri toiminnon teon, mitä emme olleet vielä yhdessä harjoitelleet. Keskeisin näistä oli bufferointi työkalu. Otimme bufferointia varten esiin kotitehtävämme olleeen Pornais-aineiston, johon olimme digitoineet teitä ja taloja. Bufferointi työkalulla pystyi luomaan tietyn kohteen ympärille haluamansa kokoisen vyöhykkeen. Harjoittelimme kurssikerralla bufferoimalla alueen, joka sijaitsi yhden kilometrin etäisyydellä terveysasemasta. Tämän myötä oli mahdollisuus saada selville, kuinka paljon tälle alueelle mahtuu rakennuksia tai asukkaita. 


Suurin osa kurssikerrasta oli varattu itsenäiselle työskentelylle. Tässä kohtaa meinasikin mennä ensiksi sormi suuhun, koska aiemmin tehtäviä oli tehty pääosin yhdessä kädestä pitäen edeten. Aivot löivätkin aluksi täysin tyhjää, kun aloin miettimään miten ratkaisisin tehtävät. Palaaminen aiempien kurssikertojen ohjeisiin helpotti lopulta kuitenkin urakkaa ja lopulta ei auttanut kuin lähteä kokeilemaan. 

Ensimmäisessä tehtävässä piti piirtää ensin Malmin alueen kiitoradat, jonka jälkeen pystyi selvittämään, kuinka paljon asukkaita on 2 km ja 1 km säteellä lentokentästä. Juuri opitulle bufferoinnille tuli siis heti käyttöä. Ensiksi hämmennyin siitä, että saamani luvut (taulukko 1) eivät olleet aivan samat kuin joillakin muilla kurssilaisilla, mutta tajusin tämän johtuvan siitä, että olin todennäköisesti piirtänyt kiitoradat hieman eri tavalla, jonka takia myös saamani lukuarvot olivat hieman erilaiset. Sama koski osaa muistakin tehtävistä, joten saatoin myös mahdollisesti tehdä joitakin muita virheitä tehtävissä. 

Helsinki-Vantaan lentokenttään liittyvistä tehtävistä en osannut tehdä pidemmänkään pohdiskelun jälkeen viimeistä tehtävää, jossa olisi pitänyt laskea Tikkurilaan liittyen kuinka monta ihmistä melu haittaisi siellä jos se ylittäisi 60dB. Turhautuneiden hetkien jälkeen päätin lopulta jättää tämän viimeisen kohdan kyseisestä tehtävästä kokonaan tekemättä. Ehkä palaan sen kimppuun vielä uusilla energioilla myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan näissä tehtävissä tuli paljon käyttöä bufferoinnille ja muille edellisillä kerroilla opituille taidoille kuten esimerkiksi eri tietokantojen yhdistämiselle ''Join attributes by location summaty'' toiminnolla''.  Huomasin, että suurin osa toiminnoista ei ole vielä automatisoitunut liikeratoihini, vaan joudun aina lukemaan ensin ohjeen siitä, miten tiettyä työkalua käytetään. Toisaalta tunnen tällaisen mekaanisen osaamisen riittävän itselleni varsin hyvin kurssin jälkeisessä elämässä, sillä työni tulee olemaan pääosin alakoulussa opettamista. Orastastavien QGIS-ahdistusten hetkellä oli siis hyvä muistutella itseä aina välillä siitä, ettei tämä ole niin haudan vakavaa. 

Kaikista mieleisintä puuhaa QGIS:in kanssa tähän asti on ollut erilaisten karttojen tekeminen, mikä onnistuu minulta mielestäni hyvin. Perus laskutoimitusten tekeminen ja tulosten tarkastelu onnistuu myös kivuttomasti. Koen, että parhaiten minulta luonnistuu toistaiseksi  erilaisten ilmiöiden havainnollistaminen kartalla ja siihen liittyen tietokantaliitosten tekeminen. Myöskin perustoiminnot kuten esimerkiksi ''Select by location'' on tullut tutuksi. Lisäharjoitusta asioiden lopulliseksi sisäistämiseksi kaipaisin kuitenkin varmaankin tasaisesti kaikilta eri osa-alueita tähän mennessä, koska itsenäinen tiedon soveltaminen on vielä melko hankalan tuntuista. Tänään opittu bufferointi eli puskurivyöhykkeiden luominen vaikutti varsin kätevältä ja hyödylliseltä työkalulta itsenäisiä tehtäviä tehdesssä. Puskurivyöhykkeitä voisi hyödyntää esimerkiksi arvioidessa kuinka monelle ihmiselle mahdollisen ydinvoimalaonnettomuuden päästöt aiheuttaisivat vaaraa. Kurssitoverini olivat myös keksineet todella käytännönläheisiä tarkoitusperiä puskureiden käyttämiseen. Esimerkiksi Roosa Harmonen oli keksinyt, että niitä voisi hyödyntää parhaan mahdollisen kokouspaikan etsinnässä.


Taulukko 1. Tulokset Malmin lentokenttään liittyneistä tehtävistä.


Taulukko 2. Tulokset Helsinki-Vantaan lentokenttään liittyneistä tehtävistä.

Taulukko 3. Tulokset asemiin liittyvistä tehtävistä.

                                Taulukko 4. Tulokset taajamiin liittyvistä tehtävistä.
Taulukko 5. Helsingin yhtenäiskouluun liittyvät tehtävät.





Lähteet
Roosa Harmosen blogikirjoitus. Saatavissa: 
https://blogs.helsinki.fi/harmoroo/. Viitattu 19.2.2021.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

7 kurssikerta

6 kurssikerta

4 kurssikerta